Monidorin rahoituskierros päätökseen - kokonaisrahoitus kasvoi 564 512 euroon
7.11.2023
Monidor on saanut lisärahoituskierroksen päätökseen ja sen myötä kokonaisrahoitus on kasvanut 564 512 euroon. Suurimmat sijoittajat ovat Voima Ventures, Korpun siemen Oy ja Innovestor.
Monidor kehittää innovatiivisia etävalvontapalveluita sairaaloiden vuodeosastoille ja kotisairaaloihin.
Rahoituksella kansainväliseen kasvuun ja laajempaa tuotetarjontaa
” Etävalvontapalveluille on kysyntää sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Terveydenhuolto kehittyy nyt vauhdilla, koska hoitotyötä helpottaville ratkaisuille on suuri tarve. Sekä sairaalat että kotisairaalat ovat yhä avoimempia teknologian hyödyntämiselle. Terveysteknologian menestyminen kansainvälisillä markkinoilla vaatii kuitenkin pitkäjänteistä työtä. Tämän rahoituksen avulla voimme edistää myyntiämme kotimaan lisäksi ensisijaisesti Ruotsissa, Japanissa ja Sveitsissä. Laajennamme myös tuotetarjontaamme etävalvontapalvelussa ja teemme yhteistyötä johtavien kansainvälisten toimijoiden kanssa.” kertoo Monidorin toimitusjohtaja Mikko Savola.
Suomessa Monidorin etävalvonta on käytössä jo 65 vuodeosastolla ja 13 kotisairaalassa. Palvelu lanseerattiin helmikuussa 2023 Ruotsissa, jossa jakelijana aloitti ApoEx, sekä Japanissa huhtikuun 2023 alussa, kun Monidor solmi yhteistyösopimuksen lääketieteellisiä laitteita valmistavan ja jakelevan Senko Medicalin kanssa. Tänä vuonna on aloitettu myös yhteistyöt Nonin Medical Inc:in ja B. Braunin kanssa.
Monidor Oy
Monidor on oululainen 2015 perustettu terveysteknologiayritys, joka on erikoistunut helppokäyttöisten ja innovatiivisten etävalvontapalveluiden kehittämiseen sairaaloiden vuodeosastoille ja kotisairaaloihin. Infuusiohoidon etävalvonta lanseerattiin 2021 ja nyt myös infuusiopumppuja ollaan integroimassa etävalvontasovellukseen. Lisäksi uutena tuotteena etävalvonta laajenee vitaaliparametrien seurantaan. Monidorin tavoitteena on helpottaa hoitajien työtä ja parantaa potilasturvallisuutta. Yrityksen toiminta perustuu asiakaslähtöisyyteen ja vaikuttavuuteen, jotka näkyvät konkreettisesti tiiviinä yhteistyönä sairaaloiden kanssa, aktiivisena palautteiden keräämisenä ja hyötyjen mittarointeina. Monidorin vahvuuksia ovat kokemus ja osaaminen sekä hoitotyöstä sairaaloissa että monipuolisesti teknologian eri osa-alueilta.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Mikko Savola, mikko.savola@monidor.com puh. +358 50 3788890